Huominen tulee

Menen töihin U-linjan bussilla. Välillä ajovuorossa on uutuuttaan kiiltävä pitkän matkan bussi, jossa on kimeästi kilahtavat stop-nappulan äänet, puhtaat penkit ja jaloille tuet, jotka voi säätää oikealle korkeudelle oman pituuden mukaan. Välillä puolestaan pysäkille jarruttelee vanha linja-auto, joka on sisältä kauttaaltaan vuorattu kokolattiamatolla. Penkkien pinta on muuttunut karheaksi ja sisällä haisee pintoihin pinttynyt pöly.

Vanhojen bussien ominaistuoksu on aina sama - tunkkainen muttei kuitenkaan paha. Siitä tulee mieleen lapsuus, leirikoulut ja grandin vadelmapillimehu. Oli bussi uusi tai vanha, niissä on mielestäni kivempi matkustaa kuin matalalattiabusseissa. Tunnelma on jotenkin tiiviimpi ja lämpöisempi.

Työpaikalla täytyy olla klo 7. Osastolle tullessa ilmassa on vielä unta ja unihiekkaa ja valaistus on hämärä. Hiljaisuuden rikkoo laukkukaappien kolina, kun työntekijät tuovat tavaroitaan niihin päivän ajaksi. Sormeni ovat käsidesistä kosteat ja kynteni liian pitkät. Ne täytyy muistaa leikata. Taukotilassa tuoksuu kahvi ja mandariini ja jääkaappi on täynnä muovisia eväsrasioita, voileipiä, rahkoja ja valmisruokia.

Aamupalakärry lähtee liikkeelle puoli kahdeksalta. Sitä ennen on aikaa lukea raporttia edellisillan tapahtumista ja kuunnella yökköjen suullinen raportti kuluneesta yöstä. Aamiaisen aikana aurinko ehtii kavuta taivaalle. Se ei suostu tulemaan esiin, vaan jää uinumaan pilvipeitteen alle. Ehkä se on väsynyt ja tahtoo vielä levätä.

Päivä aukeaa harmaana ja taivaalta satelee hiljalleen räntähiutaleita. Aamu on rauhallinen. Toivon, että tänä talvena saataisiin pääkaupunkiseudullekin pakkasta ja paljon lunta. Voisi hiihtää ja luistella. Ehkä aurinkokin jaksaisi tulla piilostaan. Hangesta heijastuisi auringon säteet ja mieli tuntuisi kevyemmältä ja pirteämmältä.

Silloin kun herätyskello laulaa aamuviideltä, ulkona on pilkkopimeää ja märkää, tuntuu että reippautta ja intoa täytyy hakea kaksin käsin kahvikupista ja D-vitamiinipurkista. Nykyinen iltapainotteinen elämäntyylini ei sovi yhteen vuorotyön kanssa, joten minun täytyy opetella uusia rutiineja ja keinoja pysyä virkeänä. Myöhään valvominen ja koulussa käyminenkään ei ole hyvä kombo, mutta varsinkaan työnteosta ei tule mitään, jos katetrit ja nenämahaletkut alkavat mennä väsymyksen vuoksi sekaisin. (Onneksi näin ei ole siis kuitenkaan käynyt).

On hankalaa malttaa painaa pää tyynyyn jo yhdeksältä, kun televisio hoikuttelee ohjelmillaan. Arkeni on tällä hetkellä hektistä ja omaa aikaa olen nipistänyt yöunista. Se on pahin virheliike, jonka voi tehdä, kun tavoitteena on jaksaa. 16 tunnin yöunet vapaapäivänä kertonee jotain vääränlaisesta rytmistä. Vaikuttaa siltä, että tarvitsisin välillä äidin patistamaan minua nukkumaan fraasilla, joka tuli lapsena tutuksi ja jolla olen itsekin poikaani patistanut sänkyyn: "yöllä nukutaan ja päivällä valvotaan."

Niinhän se on, että yöllä nukutaan (ellei olla töissä) ja päivällä valvotaan (ellei olla oltu yötöissä). Aikamoisen alan olen itselleni valinnut. Työvuorot ovat hankalat ja palkkakin kehno, mutta minkäs teet, kun tämä on se oma juttu. Naureskelin vastikää toiselle hoitajalle olevani onnellinen siitä, että meillä on näitä työharjoitteluja teoriaopiskelun ohella senkin vuoksi, että pääsen harjoittelemaan työn lisäksi myös heräämistä.

Työpäivän jälkeen, kotiin päästyäni viilaan kynnet, kiskon makaronilaatikkoa nassuun ja lepuutan jalkojani seinää vasten. Kiitän Jumalaa tai jotain muuta mielessäni siitä, että olen näin onnekas. Suurimmat ongelmat elämässäni ovat tällä hetkellä omat vatsamakkarani, otsan ja selän finnit, ohut tukka, sotkuinen koti ja ajoittainen kiire, joka sekin on hallittavissa oleva asia.

Olen niin onnekas ja samalla niin vaikeasti sokaistunut sille, että vasta kohtaamalla vaikeasti sairaita ja kuolevia ihmisiä, muistan jälleen olla kiitollinen omasta terveydestäni. Seuraava uuden vuoden lupaukseni tulee olemaan, etten murehdi vähäpätöisiä asioita, muistan laittaa asiat oikeaan mittakaavaan ja ajatella, mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää ja mikä on murehtimisen arvoista. Pyrin muuttamaan asioita, joihin voin vaikuttaa, pyrin elämään läsnäolevasti ja ilon kautta. Murehtimalla pääsee vain taaksepäin, ilolla mennään eteenpäin. Kiitos tästä päivästä ja siitä, että huominenkin tulee.