Hymyilyttää

 

Hymyilyttää, kun hanki kimaltaa auringossa ja kun asfaltti paljastuu taas lumen alta. 

Kun löytää talvitakin taskusta setelin, jonka olemassaoloa ei enää muistanut. 

Kun voi talven jälkeen jälleen laittaa ensimmäistä kertaa tennarit jalkaan.

Hymyilyttää Helsinki. Suomenlinna. Talvipuutarha. Stadika ja kaupungin öiset valot, kun on jo hieman viileää. Hymyilyttää kaupungin syke, kun on siinä sisällä ja  raukeat ratikka-ajelut, kun ei ole kiire minnekään.

Hymyilyttää kitarat ja musiikki - kun joku biisi on helvetin hyvä. Hymyilyttää kauniit runot, suomen kieli ja hyvä kirja. Hymyilyttää inspiroituminen, oman jutun löytyminen, hyvän tekstin aikaansaaminen. Onnistuminen ja oman äänen löytäminen.

Hymyilyttää oivaltaa jotain, mikä on itselle merkittävää. Hymyilyttää, kun tajuaa, kuinka onnekas onkaan. Hymyilyttää huomata elämän olevan kivaa. 

Hymyilyttää kirpparilöydöt, puhtaat lakanat sängyssä, selän hipsutus ja kylmät väreet. Hymyilyttää, kun horoskooppi on totta ja kun loma alkaa. Hymyilyttää ilotulitukset, liikunnan ilo ja se kun on jaksanut pitkästä aikaa siivota.

Hymyilyttää, kun kynsilakka levittyy täydellisesti ja kun huulipuna ei kuivata huulia. Hymyilyttää, kun menkat on juuri loppuneet eikä ne ole tulossa kuukauteen. Hymyilyttää, kun lämpimästä suihkusta tulee puhdas olo ja kun meikki onnistuu hyvin. Hymyilyttää tuntea itsensä kauniiksi.

Hymyilyttää tutustua uuteen ihmiseen ja ystävystyä.

Hymyilyttää ymmärtää, miten monta mahtavaa tyyppiä on saanut elämäänsä.

Hymyilyttää huomata, että olen jonkun mielestä oikeasti riittävä tällaisena.

Hymyilyttää, kun joku luottaa ja kun saa toisen ilahtumaan.

Kun hymyilyttää liikaa, hymy muuttuu nauruksi.

Hymyilyttää, kun nauru sattuu vatsaan.

Hymyilyttää ymmärtää, miksi joku on tullut elämässä vastaan joko jäädäkseen tai lähteäkseen kuitenkin – ymmärtää mitä on tältä saanut ja oppinut.

Hymyilyttää syvälliset keskustelut, henkinen yhteys ja rakentava riitely, vertaistuki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Hymyilyttää iloisten kasvojen näkeminen, kauniit ihmiset ja hymy vastaantulijalta. Hymyilyttää kehut ja toisten auttaminen.

Hymyilyttää öinen sateen ropina. Huomata, että on vielä monta tuntia aikaa nukkua.

Hymyilyttää hyvän uniasennon löytäminen, sateen ja pakkasen tuoksut, järvimaisemat ja varpaiden uittaminen vedessä laiturilla. Hymyilyttää hetket ennen auringon nousua ja se kun saa aamulla herätä ilman herätyskelloa. Hymyilyttää kauniit loput, maisemat ja auringonlaskut.

Hymyilyttää valmiiksi katettu ruokapöytä ja täydelliset mansikat ja mandariinit. Hymyilyttää suklaa, kahvilan kahvit ja ruoka, brunssit ja terassit. Hymyilyttää santsikupit ja se kun korvapuustit eivät kaadu uunisssa.

Hymyilyttää, kun paha olo helpottaa ja kun itkeminen auttaa. Hymyilyttää itkeä vain siksi koska on iloinen. Hymyilyttää, kun uskaltaa taas unelmoida ja tehdä suunnitelmia.

Hymyilyttää ihastuminen, se kun on perhosia vatsanpohjassa.

Hymyilyttää vanhojen kuvien katsominen ja hyvät tuoksumuistot.

Hymyilyttää onnellinen lapsuus ja jälleennäkemiset.

Hymyilyttää vastasyntynyt vauva ja pienen lapsen ilo.

Se, kun Leo katsoo minua silmiin ja nauraa.

Kun Leo sanoo rakastavansa.

Hymyilyttää oma elämä. Hymyilyttää välillä oma peilikuva. On ihan hyvä olla minä.

Pieniä ajatuksia

 Kun sydän särkyy, 

se kasvaa vahvempana takaisin uudestaan, 

vähän erilaisena, eri muotoisena.

Kaikilla on kehystettyjä muistoja, aikoja joihin palata. 

Kauniskin kukka voi kuihtua jossain vaiheessa. 

Asetan aavistukset aamuihin, uskon uskollisuuteen uudestaan 

unohtamisen jälkeenkin. 

Pahat enteet poistan päiväjärjestyksestä. 

Päiväkirjat täytän päiväunilla, peilikuvilla, 

puhelimen parhailla puheluilla. 

Eilinen ei tule enää eteiseen, 

surut työnnän saappaisiin, 

sielun suljen silmiini.

Tärkeintä on tietoisuus, 

totuus ja taikasanat, 

jotka taputan taskuun. 

Tärkeintä on tuntea ja tajuta.

Tehdä tietä tuntemattomalle, 

antaa jalan viedä tuonnemmaksi. 

Nyökkään naapureille.

Naurahdan nopeasti.

Nakkaan nakkeja nassuun 

ja huokaan hyväntahtoisesti herätessäni, 

koska huomisesta ei tiedä kukaan.

Minulla on talvi

Pakkanen saa kasvoni kohmeiseksi ja korvani punoittamaan. Koira leikkii lumella. Se hyppää kinosten sekaan, kellahtaa kumoon ja pyörähtää ympäri. Sen kuono kimmeltää. Kun se ponkaisee takaisin tielle, se huomaa ilmassa leijailevat hiutaleet, ja yrittää saada niitä suullaan kiinni. Sen korvat lepattavat ja hampaat näkyvät.

Se luo innostuneen ja kysyvän katseen minuun päin. Se kysyy minua leikkiin mukaan. Pinkaistaisiin yhdessä lumen sekaan. Hypittäisiin ja riemuittaisiin, koska nyt on siihen mahdollisuus. Hymyilen. Yritän lämmittää jäätyneitä kasvojani piiloitumalla takin kaulukseen ja mustan kaulaliinani taakse. 

Hönkimällä lämmintä ilmaa lapasten sisään, voi lämmittää sormiaan. Kylmyys ei tällä kertaa haittaa. Päivä on nimittäin erityisen kaunis ja seesteinen. Lumi lepää kuusten oksilla suurina kumpuina ja aurinko heijastaa lumivaipasta kristallinsävyjä silmiin. 

Otan lapasten väliin lunta ja heitän sitä ilmaan. Koira säntää uudestaan ottamaan putoavia hiutaleita kiinni. Se on onnellinen, onnellinen niin pienestä. Tarvitaanko onneen loppujen lopuksi muuta kuin yksi asia kerrallaan? Hetki on se, mikä ratkaisee.
  
Rakkautta, kauneutta, rahaa, menestystä, läheisiä, ihmisiä, esineitä, asioita, tavaroita, paikkoja, matkoja, lämpöä, terveyttä, läheisyyttä, ruokaa, arkea, hohtoa, tuttua, uutta ja vierasta. Minulla on jo kaikkea. Minulla on jo paljon ja useasti monta samaan aikaan. Minulla on talvi ja kahvia kupissa silloin, kun tahdon niin.

Ajatukseni jäävät lumen tavoin leijumaan ilmaan ja päätyvät lopulta valkoiseen maahan. Koira hölkkää niiden viereltä haudaten ne hankeen ja silloin unohdan. Nautin hetken ajan lumesta ja talvesta, hengenvedoista, kylmistä poskista ja mahdollisuuksista, joita tämä hetki antaa. 

Onnellinen arkiaamuinen

Kävellessäni aamulla kaupasta kotiin, ulkona velloi kiire ja väsymys. Ihmiset liukastelivat suojateillä, juoksivat busseihin, eivät hymyilleet. He uppoutuivat takkeihinsa ja kaulahuiveihinsa, eivät katsoneet päin. Välillä mietin, mihin meillä onkaan niin kiire. 

Olkapääni tuntuivat painavilta, pää tynnyriltä. Yöllä nukutut tunnit oli laskettavissa yhden käden sormilla. On kummallista, miten uni ei saavu, vaikka sitä pyytää ja anelee, kysyy ja kilauttaa kaverille, että joko se on tulossa seuraavaksi tänne. Naapurin pariskunnalle syntynyt vauvakaan ei nukkunut. Ei itku tosin minua hereillä pidä, Matti on vain tainnut unohtaa minun sänkyni osoitteen.

Ostin kaupasta raejuustoa, teetä ja vihanneksia. Voisin hyvin jäädä hevi-osastolle asumaan. Pystyttää palsternakkojen, inkiväärien, valkosipuleiden, kiinankaalien, tomaattien ja paprikoiden sekaan pienen majan ja nukkua univelkani siellä pois. Siinä väriloisteessa tulen aina niin kovin onnelliseksi. Onnen rikkoo kuitenkin usein karkkiosastolle karkaileva neljävee. Omput, basilikat, munakoisot, rosmariinit ja punakaalit sekä muut kaverit täytyy hyvästellä useimmiten aika nopeasti, mutta ei tänä aamuna.

Tänä aamuna harkitsin jopa ottavani sumpit K-marketin kahvipisteestä ja asettuvani mukavasti tillien viereen tuoksuttelemaan niiden huumaavia aromeja. Klementtiinitkin ovat olleet sopivan kirpsakoita viime aikoina. Saanen myös ilmoittaa, että punasipuli ja minä olemme tehneet comebackin. Olen rakastunut jälleen. Jokin aika sitten meille tuli bänät, mutta voi, taas sitä mennään.

Suihkusta kohiseva kuumahko vesi helli kotiin päästyäni kohmeisia varpaitani ja hyväili kehoani, jota itse unohdan välillä arvostaa ja pitää hyvänä. Kun ei nuku, on väsynyt. Ja kun on väsynyt, näkee itsessään vain vikoja. Ja kun näkee itsessään vain vikoja on vaikea olla iloinen. Hain ystävän käskystä apteekista melatoniinia ja samalla huomasin minne Matti olikin epähuomiossaan eksynyt: kukkarooni. Annoin hänelle pienen vinkin Melarest-purkkia näyttämällä. Täytyisi nimittäin saada taas hymykuopille käyttöä. 

Kylpyankat katselivat minua vaitonaisina valkoisen peilikaappini päältä. Kaapin peilit tahraantuvat aina yllättävän nopeasti. Juuri kun liat on saanut hinkattua menneisyyteen, ne palaavat taas uudestaan hammastahnan, hiuslakan ja muiden töhnien, sormenjälkien ja huulten kuvien muodossa peilien sekä sisä- että ulkopinnoille (huulet: koska lapsi).

Marketin kosteuttavaa sampoota valui hiuksista silmääni kun kurotin hammasharjaa suihkuverhon takaa. Se ei ehtinyt edes kirvellä, mutta kiljaisin silti varotoimenpiteeksi. Verho tuntui kylmältä ja limaiselta märkää ihoa vasten. Sampoiden valuessa veden mukana viemäriin, näin lattiakaivossa vaaleita hiuksia ja pudonneita haaveita.

Kosteana tukka näyttää tummemmalta kuin oikeasti on ja välillä sipuli saa kyyneleet silmiin, vaikka sitä kuinka rakastaisi. Ja joskus aika-ajoin omat silmät näyttävät kaiken huonompana kuin asiat todellisuudessa ovat. Se on ihan ok ja normaalia, kunhan se ei kestä liian kauaa. Koitan usein muistuttaa itseäni, etten tekisi turhaan kärpäsestä härkästä ja mollaisia itseäni liikaa, vaikken täydellinen missään muodossa olekaan. Olen silti riittävän hyvä.

Tässä aamussa ja päivässä kaunista ovat ihmiset, vihannekset, poikani, joka oppi luistelemaan sekä pakkanen, koska se antaa syyn vetää villasukat jalkaan, ottaa teekupin käteen ja kömpiä viltin alle. Hyvää on myös haaveet, jotka noukin kuivumaan oskarin oksalle. Asettelin kauniisti riviin ja hymyilin. Haaveet kantaa, jos elämä ei kanna. Riittävän hyvä riittää aina ja ihan oikeasti se elämäkin kantaa, sitä ei vain aina näe väsynein silmin.