Viime vuosi meni älyttömän nopeasti ohi ja tämä meneillään oleva seuraa yhtä kovaa perässä. Nyt ollaan jo toukokuussa enkä ole ehtiny edes kissaa sanoa. Pian päästään puolivälin yöttömään yöhön ja sen jälkeen kohta huomaankin pistäväni kinkkua ja lanttulaatikkoa poskeen samalla kun päivittelen, että siinä se kesä ja syksy taas vierähti, taas raikaa joululaulut.
Kun kasvaa aikuiseksi aika muuttaa jollain tavalla muotoaan. Kaksi kuukautta ei ole enää aika eikä mikään, vaikka lapsena samanpituinen kesäloma tuntui ikuiselta vapaudelta. Velvollisuuksien, vastuun ja tavoitteiden alla aletaan elää tulevaisuudessa ja suunnitella ehkä turhankin tarkkaan kaavaa ja tapaa, jolla suorittaa elämistä.
Olen huomannut käyväni kuulumisten vaihdon lomassa jokaisen ystäväni kanssa aina saman vuoropuhelun liiallisesta stressistä, väsymyksestä ja univelasta. Viljellään yhdessä "sitten kun" -fraasia eikä ymmärretä, että voisi vetää henkeä nyt eikä huomenna. "Sitten kun tentti on ohi", "sitten kun on kesä", "sitten kun teen sitä, niin sitten on tätä ja sitä ja tätä." On kummallista, ettei edes siinä vaiheessa ymmärretä nostaa jalkoja ylös, kun kolmatta kertaa viikon sisään keskustellaan vetämättömästä olosta. Jatkuva kytkin pohjassa kaasuttaminen on uuvuttavaa - ei ihme, että monilta on akku loppu.
Aikuisten arkeen toki kuuluu asioiden ennakointi ja töiden tekeminen ajallaan - kaikkihan olisi kaoottista ilman organisointia ja aikatauluja. Uskon kuitenkin, että vähemmälläkin hössöttämisellä pärjäisi vallan loistavasti. Kiire on kai oikeastaan vain päänsisäinen illuusio. Luomme itse ja toinen toisillemme tunteen ajan riittämättömyydestä. Kuka meiltä loppujen lopuksi vaatii yhtään mitään?
Totta on myös se, että haaveiden ja tavoitteiden havittelu on myös hyvästä, sillä luohan se sisältöä tähän olemiseen. Mielestäni täytyisi silti muistaa, että elämästä kannattaa nauttia juuri nyt eikä vasta sitten kun on saavuttanut jotain. Nyt on aina tässä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Täytyisi osata kuunnella itseä, hellittää kaasujalkaa ja hengähtää - latailla niitä akkuja ja sitten jatkaa matkaa energisempänä kohti unelmia ja tavoitteita.
Rennompaa otetta voi tietoisesti opetella. Niin olen itsekin tehnyt - vetänyt hiukset löysälle nutturalle, laittanut musiikin soimaan ja koettanut olla ainoastaan tässä. Vaikeaa se on, mutta kun on läsnä omassa elämässään, käteen jää loppujen lopuksi paljon enemmän muistoja, kuin vain tulevaisuuden haavekuvissa eläessä.
Olen huomannut käyväni kuulumisten vaihdon lomassa jokaisen ystäväni kanssa aina saman vuoropuhelun liiallisesta stressistä, väsymyksestä ja univelasta. Viljellään yhdessä "sitten kun" -fraasia eikä ymmärretä, että voisi vetää henkeä nyt eikä huomenna. "Sitten kun tentti on ohi", "sitten kun on kesä", "sitten kun teen sitä, niin sitten on tätä ja sitä ja tätä." On kummallista, ettei edes siinä vaiheessa ymmärretä nostaa jalkoja ylös, kun kolmatta kertaa viikon sisään keskustellaan vetämättömästä olosta. Jatkuva kytkin pohjassa kaasuttaminen on uuvuttavaa - ei ihme, että monilta on akku loppu.
Aikuisten arkeen toki kuuluu asioiden ennakointi ja töiden tekeminen ajallaan - kaikkihan olisi kaoottista ilman organisointia ja aikatauluja. Uskon kuitenkin, että vähemmälläkin hössöttämisellä pärjäisi vallan loistavasti. Kiire on kai oikeastaan vain päänsisäinen illuusio. Luomme itse ja toinen toisillemme tunteen ajan riittämättömyydestä. Kuka meiltä loppujen lopuksi vaatii yhtään mitään?
Totta on myös se, että haaveiden ja tavoitteiden havittelu on myös hyvästä, sillä luohan se sisältöä tähän olemiseen. Mielestäni täytyisi silti muistaa, että elämästä kannattaa nauttia juuri nyt eikä vasta sitten kun on saavuttanut jotain. Nyt on aina tässä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Täytyisi osata kuunnella itseä, hellittää kaasujalkaa ja hengähtää - latailla niitä akkuja ja sitten jatkaa matkaa energisempänä kohti unelmia ja tavoitteita.
Rennompaa otetta voi tietoisesti opetella. Niin olen itsekin tehnyt - vetänyt hiukset löysälle nutturalle, laittanut musiikin soimaan ja koettanut olla ainoastaan tässä. Vaikeaa se on, mutta kun on läsnä omassa elämässään, käteen jää loppujen lopuksi paljon enemmän muistoja, kuin vain tulevaisuuden haavekuvissa eläessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:-)