Viimeisin kuukausi on
kulunut pohdiskellessa kaikenlaista. Olen kuluttanut aikaani haaveiluun ja
haahuiluun ja hengailuun ja pojan halailuun. Olen treenannut, mutta lihonut
silti ja todennut, että nyt on näin. Olen saanut paljon rakkautta ystäviltä ja
pusuja pieneltä mieheltä.
Olen koittanut säästää rahaa, mutta tehnyt heräteostoksia jopa tarjoustalossa. Olen lopettanut herkkujen syönnin, ja ostanut seuraavaksi suklaata, ja olen todennut uudestaan, että nyt on näin. Olen koittanut lukea tentteihin enemmän ja paremmin hukkaamalla penaalini ja muistivihkoni. Olen yrittänyt korjata univelkaani menemällä aikaisemmin sänkyyn saamatta kuitenkaan unta.
Olen katsonut liikaa televisiota jättämällä sohvaan leivänmuruja ja suuren painauman takapuolestani. Olen tehnyt kesäkuolemaa a.k.a kärsinyt pahasta siitepölyallergiasta ja salaa olen nauttinut sateesta muiden valittaessa viileästä säästä. Olen kuunnellut smg:tä, James Bayta ja Hozieria ja tanssinut parvekkeella. Kun kuolen, Hold back the river, Let it go ja Work song ovat kuuntelemisen arvoisia.
Viime yönä pihalla lensi itselle tuntemattomia, pieniä linnunpoikasia. Miksi linnut alkavat laulaa aamuyöstä? Lokit näyttävät nykyään pelottavan isoilta. Olen pelännyt lintuja siitä saakka, kun äiti-varis hyökkäsi kimppuuni kaksi kesää sitten. Tiesitkö, että muuttohaukka voi syöksyä saaliinsa kimppuun 325 kilometrin tuntivauhdilla? Sietääkin pelätä.
Olen huomannut, että kaikkien kannattaisi laittaa välillä puhelimet, tietokoneet, pädit ja äpit pois ja luoda muistoja, jotka ovat ainoastaan omiamme. Välillä huomaan eläväni älypuhelin vasempana kätenäni ja näpyttäväni luuria sormet puuduksiin asti. Huomaan kadehtivani muiden ulkonäköä, elämää ja materiaa huomaamatta kuinka onnekas olen itse omassa elämässäni. Jamesia lainaten: "So come on let it go/ Just let it be/ Why don't you be you/ And I'll be me."
Olen maalannut leijonia ja suunnitellut paistavani sämpylöitä. Olen sisustanut siirtelemällä vanhoja tavaroita paikasta toiseen ja pessyt pyykkiä. Olen saanut asunnon tuntumaan enemmän kodilta. Eilen varjot saivat valkoisen seinän näyttämään harmaalta. Valkoinen on kaunis väri, mutta väärässä valossa se muuttuu likaiseksi. Kirkas, puhdas ja viaton on äkkiä synkkä ja samea. Jos voisin juosta yhtä lujaa kuin ajatukseni, juoksisin kuin gepardi. Koitan pitää mieleni avoimena. Väärässä valossa se saattaa muuttua mutaiseksi. Annan kesäsateen puhdistaa ja viedä mukanaan allergiaoireet ja negatiivisuuden.
Ollessani ensimmäisessä työharjoittelussa vanhainkodissa me hoitajat keräsimme ylös asiakkaiden haaveita ja toiveita, jotta voisimme toteuttaa niitä. Eräs mies sanoi haaveekseen saada loistaa. Mielestäni se oli aika ihana haave, jonka uskon myös toteutuvan tai jopa toteutuneen jo. Minäkin haluan loistaa. Uskon, että me kaikki haluamme omalla tavallamme loistaa. Oikeastaan uskon, että me sädehdimme jo valmiiksi, mutta suurimpaan kirkkauteen pääsemme vasta sitten, kun pidämme mielemme avoimina, huomaamme oman valomme ja sen kuinka kaunis ja ainutkertainen se onkaan monien muiden sävyjen joukossa.
Olen koittanut säästää rahaa, mutta tehnyt heräteostoksia jopa tarjoustalossa. Olen lopettanut herkkujen syönnin, ja ostanut seuraavaksi suklaata, ja olen todennut uudestaan, että nyt on näin. Olen koittanut lukea tentteihin enemmän ja paremmin hukkaamalla penaalini ja muistivihkoni. Olen yrittänyt korjata univelkaani menemällä aikaisemmin sänkyyn saamatta kuitenkaan unta.
Olen katsonut liikaa televisiota jättämällä sohvaan leivänmuruja ja suuren painauman takapuolestani. Olen tehnyt kesäkuolemaa a.k.a kärsinyt pahasta siitepölyallergiasta ja salaa olen nauttinut sateesta muiden valittaessa viileästä säästä. Olen kuunnellut smg:tä, James Bayta ja Hozieria ja tanssinut parvekkeella. Kun kuolen, Hold back the river, Let it go ja Work song ovat kuuntelemisen arvoisia.
Viime yönä pihalla lensi itselle tuntemattomia, pieniä linnunpoikasia. Miksi linnut alkavat laulaa aamuyöstä? Lokit näyttävät nykyään pelottavan isoilta. Olen pelännyt lintuja siitä saakka, kun äiti-varis hyökkäsi kimppuuni kaksi kesää sitten. Tiesitkö, että muuttohaukka voi syöksyä saaliinsa kimppuun 325 kilometrin tuntivauhdilla? Sietääkin pelätä.
Olen huomannut, että kaikkien kannattaisi laittaa välillä puhelimet, tietokoneet, pädit ja äpit pois ja luoda muistoja, jotka ovat ainoastaan omiamme. Välillä huomaan eläväni älypuhelin vasempana kätenäni ja näpyttäväni luuria sormet puuduksiin asti. Huomaan kadehtivani muiden ulkonäköä, elämää ja materiaa huomaamatta kuinka onnekas olen itse omassa elämässäni. Jamesia lainaten: "So come on let it go/ Just let it be/ Why don't you be you/ And I'll be me."
Olen maalannut leijonia ja suunnitellut paistavani sämpylöitä. Olen sisustanut siirtelemällä vanhoja tavaroita paikasta toiseen ja pessyt pyykkiä. Olen saanut asunnon tuntumaan enemmän kodilta. Eilen varjot saivat valkoisen seinän näyttämään harmaalta. Valkoinen on kaunis väri, mutta väärässä valossa se muuttuu likaiseksi. Kirkas, puhdas ja viaton on äkkiä synkkä ja samea. Jos voisin juosta yhtä lujaa kuin ajatukseni, juoksisin kuin gepardi. Koitan pitää mieleni avoimena. Väärässä valossa se saattaa muuttua mutaiseksi. Annan kesäsateen puhdistaa ja viedä mukanaan allergiaoireet ja negatiivisuuden.
Ollessani ensimmäisessä työharjoittelussa vanhainkodissa me hoitajat keräsimme ylös asiakkaiden haaveita ja toiveita, jotta voisimme toteuttaa niitä. Eräs mies sanoi haaveekseen saada loistaa. Mielestäni se oli aika ihana haave, jonka uskon myös toteutuvan tai jopa toteutuneen jo. Minäkin haluan loistaa. Uskon, että me kaikki haluamme omalla tavallamme loistaa. Oikeastaan uskon, että me sädehdimme jo valmiiksi, mutta suurimpaan kirkkauteen pääsemme vasta sitten, kun pidämme mielemme avoimina, huomaamme oman valomme ja sen kuinka kaunis ja ainutkertainen se onkaan monien muiden sävyjen joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:-)