Tulin raskaaksi 18-vuotiaana. Yhdeksän kuukauden vatsan kasvatusta ei oltu suunniteltu etukäteen. Testin näyttessä kahta punaisena helottavaa viivaa tein elämäni parhaimman päätöksen lapsen pitämisestä. Samaan hengenvetoon sain myös elämäni vaikeimman tehtävän osakseni: vanhempana olemisen.
Vauvan tuloon voi valmistautua ostamalla tarvikkeita lastenvaunuista, keinutassuihin, pienistä bodyistä imetystyynyihin ja itkuhälyttimiin. Itse hamstrasin huoneeni täyteen harsoja, tutteja, helistinpehmoja, tuttipulloja, vaippoja ja kaikkea muuta vähemmän tarpeellista krääsää.
Tuleva äiti voi ahmia kaikki hoito-opukset, perhelehdet ja blogit läpi tiedonjanoisena, mutta itse äitiyteen ei mielestäni voi kuitenkaan valmistautua etukäteen. Toki konkreettisten hankintojen tekeminen on osa vanhemmuuteen valmistautumista, mutta varsinainen kasvu alkaa vasta sitten, kun ensitervehdykset on uuden tulokkaan kanssa vaihdettu. Siihen saakka vatsakummun kasvaessa nainen voi vain kuvitella, mitä tuleman pitää - kohti tuntematonta ja sen yli.
"Äitiyteen kasvetaan", kuuluu tosiaan kliseeksikin muodostunut sanonta. Totuuden siemenen se joka tapauksessa pitää sisällään - oli tulevan äidin ikä 18-tai 40-vuotta, kumpikaan ei ole toistaan valmiimpi. Eihän kukaan osaa heti tehtävää, jota ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt.
Äitiyteen kuuluu jatkuvia pyykkikumpuja, loputtomia tiskivuoria, lelujen valtameriä, hampaidenpesuraivareita, hermoja raastavaa stressimössöä, jatkuvaa huolta, kieltämistä ja torumista ja aika-ajoin käsittämätöntä riittämättömyyden tunnetta. Kuitenkin äitiys on parasta mitä on, se on onnea. Se antaa elämälle merkityksen ja ainakin minun olemassaololleni tarkoituksen. Äitiys on märkiä pusuja, aikaisia aamupuistoiluja, metsäretkiä, yhteisiä lauluhetkiä, naurukohtauksia, helliä halauksia ja kovia rutistuksia, pieniä varpaita selässä ja lastenohjelmia viikonloppuisin.
Väitän, että lapsi kasvattaa äitiyteen, ja lisäksi hän kasvattaa äitiä ihmisenä. Vanhempana ei voi olla koskaan valmis. Lapsen varttuessa vaiheet seuraavat toisiaan ja tuovat mukanaan uusia haasteita ja hankalia tilanteita. Mukanaan vuodet tuovat myös lisää ihana ja hyviä kokemuksia, yhteisiä muistoja ja valtavan määrän iloa ja tietoa. Pieneltä ihmiseltä oppii hämmästyttävän paljon, vaikka hänen maailmansa on vain kodin ja lähialueiden kokoinen. Minä olen oppinut kärsivällisyyttä, järjestelmällisyyttä, taidon nauttia pienistä hetkistä ja asioista - olen oppinut katsomaan maailmaa välillä lapseni lailla. Ne ovat hienoja taitoja.
Sunnuntaina sain viettää neljättä äitienpäivääni pannarin tuoksuisissa tunnelmissa. Tunsin olevani äärimmäisen kiitollinen ja etuoikeutettu. On vanhemmuus kuinka vaikeaa tahansa, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.
Eilen eteisessä seisoi tuulipukuun pukeutunut, spidermanpipoinen poikani ja sanoi minulle aamun kiireiden lomassa kesken kaiken "äiti, minä rakastan sinua." Parempaa kiitosta en äitinä osaa tekemästäni työstä edes toivoa. Ihanampaa äitienpäivälahjaa ei rahalla voi ostaa.
Vauvan tuloon voi valmistautua ostamalla tarvikkeita lastenvaunuista, keinutassuihin, pienistä bodyistä imetystyynyihin ja itkuhälyttimiin. Itse hamstrasin huoneeni täyteen harsoja, tutteja, helistinpehmoja, tuttipulloja, vaippoja ja kaikkea muuta vähemmän tarpeellista krääsää.
Tuleva äiti voi ahmia kaikki hoito-opukset, perhelehdet ja blogit läpi tiedonjanoisena, mutta itse äitiyteen ei mielestäni voi kuitenkaan valmistautua etukäteen. Toki konkreettisten hankintojen tekeminen on osa vanhemmuuteen valmistautumista, mutta varsinainen kasvu alkaa vasta sitten, kun ensitervehdykset on uuden tulokkaan kanssa vaihdettu. Siihen saakka vatsakummun kasvaessa nainen voi vain kuvitella, mitä tuleman pitää - kohti tuntematonta ja sen yli.
Äitiyteen kuuluu jatkuvia pyykkikumpuja, loputtomia tiskivuoria, lelujen valtameriä, hampaidenpesuraivareita, hermoja raastavaa stressimössöä, jatkuvaa huolta, kieltämistä ja torumista ja aika-ajoin käsittämätöntä riittämättömyyden tunnetta. Kuitenkin äitiys on parasta mitä on, se on onnea. Se antaa elämälle merkityksen ja ainakin minun olemassaololleni tarkoituksen. Äitiys on märkiä pusuja, aikaisia aamupuistoiluja, metsäretkiä, yhteisiä lauluhetkiä, naurukohtauksia, helliä halauksia ja kovia rutistuksia, pieniä varpaita selässä ja lastenohjelmia viikonloppuisin.
Väitän, että lapsi kasvattaa äitiyteen, ja lisäksi hän kasvattaa äitiä ihmisenä. Vanhempana ei voi olla koskaan valmis. Lapsen varttuessa vaiheet seuraavat toisiaan ja tuovat mukanaan uusia haasteita ja hankalia tilanteita. Mukanaan vuodet tuovat myös lisää ihana ja hyviä kokemuksia, yhteisiä muistoja ja valtavan määrän iloa ja tietoa. Pieneltä ihmiseltä oppii hämmästyttävän paljon, vaikka hänen maailmansa on vain kodin ja lähialueiden kokoinen. Minä olen oppinut kärsivällisyyttä, järjestelmällisyyttä, taidon nauttia pienistä hetkistä ja asioista - olen oppinut katsomaan maailmaa välillä lapseni lailla. Ne ovat hienoja taitoja.
Sunnuntaina sain viettää neljättä äitienpäivääni pannarin tuoksuisissa tunnelmissa. Tunsin olevani äärimmäisen kiitollinen ja etuoikeutettu. On vanhemmuus kuinka vaikeaa tahansa, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.
Eilen eteisessä seisoi tuulipukuun pukeutunut, spidermanpipoinen poikani ja sanoi minulle aamun kiireiden lomassa kesken kaiken "äiti, minä rakastan sinua." Parempaa kiitosta en äitinä osaa tekemästäni työstä edes toivoa. Ihanampaa äitienpäivälahjaa ei rahalla voi ostaa.
Nimenomaan, äitiyteen kasvetaan. Koskaa ei ole valmis äidiksi. Sitä voidaan luulla, et on valmis, mutta todellisuus on aivan toista kuin niissä vaalenpunaisissa ja -sinisissä kuvitelmissa luulee. :D
VastaaPoista