Viiniaika

Suoristusrauta hohkaa kuumuuttaan ja vaatekriisi on vissi juttu joka kerralla. Kynsilakka kuivuu hitaasti ja meikkaamisessa kestää miesten mielestä aina liian kauan. Rahaa on baarisukan varresta kaivettu sen verran, että viinipullon saa poistettua alkosta omaan kainaloon. Pääasia on kuitenkin, että hyvän ystävän saa napattua vapaaksi jääneeseen. Yksin ei kannata hoiperrella niin Helsingin kuin Hakunilankaan yössä.

Baarin vessassa tiivistyy yön pikkutunteina sellainen määrä naisenergiaa, että sillä jaksaa varmasti bailata aamuun saakka. Kävelyaskelin tanssahtelen baaritiskiltä toiselle ja takaisin ystävän hellään huomaan. Mieleni liikkuu usein kolmannen shotin jälkeen yhtä sulavasti kuin minä tanssilattialla.

Tukevassa nousuhumalassa olevia tosielämän tuhkimoita saattaa pyöriä parkettien partaveitsien lomassa useammin kuin arvata saattaa. Vielä omiin jalkoihini kompastumisen jälkeenkin luulen olevani loistelias danssauksen jumalatar. Bravuureihini kuuluu varsin tyylikäs, ripauksella noloa seksikkyyttä höystetty bounce eli ylös-alas-liike, joka ei jätä ketään kylmäksi, varsinkaan kainaloitani. Salaisena aseenani on myös usein kehuttu tanssilaji, jonka askelia kukaan ei tiedä.

Yöbussissa tuntematon vieruskaveri nuokkuu kanahamppari kädessä otsan välillä hipaistessa edellä olevaa penkkiä. Omissa ohimoissani jytisee sama rytmimusiikki, jonka tahtiin keikuttelin juuri lanteitani. Ohranjyvä silmässä ja silmät lasittuneina tuijotan vaaletukkaisen naisen takaraivoa. Olo on usvainen ja tyyni. Bussi keinuttaa minua hiljalleen uneen, mutta basso estää nukahtamasta.

Kotiin päästyäni sammahdan sängylle tai vaihtoehtoisesti kylpyhuoneen lattialle hankkien naamaani kolmannen asteen painauman rannekorustani. Aamulla on hiljaista kuin huopatossutehtaalla ja saan taas kysellä kavereilta jäikö järki illan ajaksi kenties meikkipussiin puuterin alle, narikkaan vai kärähtikö aivoni jo hiustenlaiton kohdalla.

Meikit levinneenä laahustan vesilasin äärelle. Kädet vapisten tervehdin wc-pönttöä ja rojahdan raskaan ruhoni kanssa sängyn syötäväksi. Sydänjuuriani myöten vannon, ettei enää ikinä, koska kyl te tiedätte: mä vihaan tätä madafakin darraa. Lähettiin pämppää eikä juotu pelkkii mietoja, joten lopputuloksen tietää jokainen - itku pitkästä ilosta.

Ei enää ikinä, ei enää... kunnes suoristusrauta taas napsahtaa päälle ja menojalka tahtoo tanssimaan. Järkeillään tyttöjen kanssa, että jospa sitä lähtisi yhille, korkeintaan parille vai oliko se niin, että ei kahta ilman kolmatta. Pian historia toistaa itseään, hommat on hanskassa ja hanskat hukassa.

Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä. Se on aitoa ja iloista parhainta, mutta eikö joskus teidänkin kellonne näytä wine o'clock tai vastaavasti beer o'clock? Ps. Muistittehan muuten siirtää kelloja, jottei mene seuraava viiniaika ohi suun?